29 maaliskuuta, 2016

Taimitarhan lapset

Helmikuun alussa kylvin 28 latva-artisokan siementä, niistä vain yhdeksän lopulta iti. Olisikohan itävyyttä voinut jotenkin parantaa? Kenties liottamalla siemeniä tai kylmäkäsittelyllä? Eipä sillä, että minulla olisi ollut edes paikkoja kylvömäärälle. Katsotaan moniko näistäkään aluista selviää kasvupaikalle asti. Parin puutarhaopuksen ja netistä kaivamieni blogijuttujen mukaan latva-artisokka on jonkin verran haastava laji. Kenties tästä Puutarha-artikkelit -blogin latva-artisokan viljely -jutusta on hyötyä, mikäli latva-artisokan viljely kiinnostaa.

Koulintavaihe noin neljä viikkoa kylvöstä.


Aikaisesta kylvöstä johtuen, taimitarhan ensimmäiset lapset pääsivät talvilomallekin mukaan. Autoon pakattiin harrastusvälineiden lisäksi myös koulitut latva-artisokan taimet ja kasvivalo. En todellakaan halunnut riskeerata näiden taimilapsosten kanssa - viime vuonna joidenkin taimialkujen kanssa kävi vähän huonosti. Samasta syystä lykkäsin muidenkin siementen kylvöä talviloman yli.

Latva-artisokat talvilomalla kelohonkamökissä.

Syksyn satoa odotellessa voikin katsella sopivia reseptejä ja juomia valmiiksi. Makoisaa odottelua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti